PANAMA, PALJON ENEMMÄN KUIN KANAVA

PANAMA MAAILMAN NAPA


PANAMA ON ENEMMÄN KUIN KANAVA – PANAMA ON MAAILMAN NAPA

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi mikä on maailman keskeisin paikka niin maantieteellisesti kuin liikenteellisesti? Missä kohtaavat kaksi jättimannerta ja kaksi maailman suurinta valtamerta? Annanpas sinulle pienen vinkin, mikä on maailman tärkein kanava? Aivan oikein. Vastaus on Panama, sillä siellä kohtaavat Etelä- ja Pohjois-Amerikka ja siellä yhdistyvät Atlantti ja Tyyni Valtameri maailman ”kahdeksannen ihmeen” Panaman kanavan kautta. Panama on eittämättä maailman napa!

Kun tutkimusmatkailija Vasco Nunez de Balboa ylitti vuonna 1513 Panaman kankaan ja ensimmäisenä eurooppalaisena tähysti Tyyneen Valtamereen, syntyi heti unelma rakentaa kanava yli mantereen. Kanava lyhentäisi meritietä Atlannilta Tyynelle Valtamerelle kymmenillä tuhansilla kilometrejä! Kesti kuitenkin yli 400 vuotta ennenkuin haaveesta tuli totta. Kanavan rakentaminen oli monivaiheinen prosessi. Se maksoi valtavasti ja vaati kymmenien tuhansien ihmisten hengen. Vasta vuonna 1914 ihmisen peräänantamattomuus voitti luonnon vastarinnan ja senaikaisen maailman mittavin rakennushanke saatiin valmiksi ja kanava avattiin liikenteelle. Todistuksena sen ajan insinööritaidosta olkoot se, että kanavan sulkujen peruskoneisto toimii lähes sellaisenaan vielä tänäkin päivänä, liki sata vuotta sen käyttöönoton jälkeen. Näin ollen on luonnollista että kanava on eräs maailman huippunähtävyyksistä, joka jaksaa kiinnostaa matkailijoita. Matka läpi kanavan sulkujen on suuri elämys, joka kuuluu jokaisen maailmanmatkailijan pakollisiin kuvioihin.

Panama City, joka sijaitsee kanavan kupeessa Tyynen Valtameren puolella on ultramoderni metropoli, josta on kehittynyt Keski-Amerikan Monaco. Häkäisevät pilvenpiirtäjät luovat raamit todelliselle business-citylle vailla vertaa. Yli 100 ulkomaalaista pankkia ja kymmenet luksushotellit tahdittvat tätä shoppailijan paratiisia. Aivan kaupungin sydämestä löytyy kuitenkin myös Casco Viejo, uljas vanhakaupunki, joka on kiireetön kontrasti nykypäivän menolle! Historiasta kiinnostuneet voivat kokea ja nähdä sen alkuperäiskaupungin rauniot, jonka Balboa aikoinaan perusti ja jonka brittipiraatti Francis Drake tuhosi. Näiden tapahtumien jälkeen kaupunki siirrettiin nykyiseen paikkaansa. Myös Atlantin puolelta löytyy espanjalaisten rakentamia kaupunkeja ja linnoituksia, kuten kauniilla niemellä sijaitseva Portobelo, jossa voi eläytyä menneeseen maailmaan seuraamalla vauhdikasta afrikkalaisperinteistä Congos -tanssiesitystä.

Monelle lienee yllätys, että Panamassa on maailman tiheimpiin kuuluva viidakko, jonka läpi ei ole onnistuttu rakentamaan edes Trans American Highwayta. Panaman viidakot ovat kuuluisia eläin- ja kasvilajike rikkaudestaan. Panama on maailmanlistalla neljäs lajirikkaudessa, joten tarjolla on todella pilaantumaton ekoturismin unelmakohde. Hyvä tapa tunkeutua viidakkoihin on tehdä jokiretki tai opastettu patikointiretki, jolloin ei ole eksymisen vaaraa. Ornitologeille on rakennettu lintutähystystorneja viidakkoon ja rohkeimmille seikkailijoille järjestetään yöretki, mikä on elämyksenä aivan omaa luokkansa. Viidakkoelämyksiä parhaimmasta päästä tarjoaa Gamboan sademetsä, joka sijaitsee Gatunin järven ja Panaman kanavan rannalla.

Eksoottisinta Panamassa on ehkä kuitenkin elävä intiaanikulttuuri, jota edustaa seitsemän eri heimoa. Heimot jakaantuvaat viidakko-, vuoristo- ja saaristo-intiaaneihin, jotka kaikki vaalivat omia perinteitään. Eniten heidän kulttuurissaan ihmetyttää intiaanien keskeinen läheisyys. Vain puolen tunnin ajomatkan päässä Panama Citystä, Chagres joen juoksun varrella, löytyy Embera intiaanien toimiva yhteiskunta, joka vaalii vanhoja viidakko-intianien perinteitä.

Luku sinänsä ovat San Blas saariston Kuna intiaanit, jotka elävät omassa autonomisessa yhteiskunnassaan Panaman Atlantin puoleisella rannikolla. Kuna intiaanien käsityötaito on hämmästyttävää. Kullasta taidolla tehdyt jättimäiset korut, värikkäistä helmistä koostetut jalka- ja käsivarsikoristeet sekä ennen kaikkea kudotut Mola seinävaatteet ja -taulut kielivät ennennäkemättömästä taidosta ja vuosisatojen varrella kehitetystä perinteestä, joka on kyetty siirtämään alkuperäisenä sukupolvelta toiselle!

Aivan toisenlaisessa ympäristössä, korkealla, pilviä hipovassa Chiriqui vuoristossa, vulkaanien varjossa elävät Nogbe -intiaaniheimot. He saavat elantonsa maanviljelystä kavi- ja banaaniplantaaseilla. Täällä luulisi jo ajan pysähtyneen: niin kiireetön ja mutkaton on elämisen meno! Täällä patikoidessa on kuin liikkuisi eri planeetalla.

Rantalomaa himoitsevalle Panamalla on paljon tarjottavaa. Maalla on rannikkoa satoja kilometrejä sekä Atlantin että Tyynen Valtameren puolella sekä toistatuhatta saarta. Vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä Panama Citystä avautuu Playa Blancan loistavat hiekkarannat. Panama Citystä on suora kahden tunnin laivayhteys Islas La Perlasiin eli Helmisaarille, jossa isot valaat vierailevat aina heinäkuussa. Atlantin puolella viehättävät eteenkin San Blas intiaanisaaret ja Bocas las Torres saaret, jotka ovat sukeltajien paratiisi. Ilman keskilämpötila on 27 celciusta ja meren lämpötila yli 20, joten kirkkaan puhtaat vedet luovat erinomaiset edellytykset kaikille vesileikeille ja urheilulle. Rannat ovat loivat ja turvalliset ja vuorovedenvaihtelut vähäiset. Kalastajille Panamalla on tarjottavana kaksi valtamerta, lukuisia järviä ja jokia. Lyhyesti sanottuna aina tärppää ja suurin osa kalastuksen maailmanennätyksistä onkin tehty Panaman vesistöillä.

Shoppailijan kannalta Panama on vertaansa vailla; pääkaupungin loistavat putiikit ja valtavat ostoskeskukset sekä Atlantin puolella Colonin maailman suurin taxfree ei jätä ketään kylmäksi. Dollarin ollessa nyt alhaalla hinnat ovat entistäkin edullisemmat!

Viihteen puolelta Panama on aarreaitta. Rikas kansanperinne, tanssi ja musiikki, jossa intiaani -rytmit sekoittuvat espanjalaisiin, loistavat yökerhot ja huikeat casinot, vauhdikkaat kabaret ja ennen kaikkea viihtyisät ravintolat luovat lyömättömät puitteet onnistuneelle lomalle. Ruuan taso on Keski-Amerikan paras; pelkästään Panama Citystä löytyy kymmeniä huipputason ravintoloita, joiden cheffit hämmästyttävät taidollaan. Myös palvelu pelaa ja hinnat ovat hyvin kohtuulliset. Viimeistään silloin, kun huomaa, että taksit kuljettavat Panaman keskustassa vain yhden dollarin hinnalla lomailijalta irtoaa hymy lopullisesti.

Panamalaiset itse kansana ovat ylpeitä itsenäisyydestään ja perinteistään ja suhtautuvat eurooppalaisiin ystävällisellä mielenkiinnolla, sillä ovathan heidänkin esi-isänsä suurimmalta osin tulleet aikoinaan Atlantin takaa. Panamassa kohtaa menneisyys ja nykyaika ennennäkemättömällä tavalla: täällä törmää perinteinen intiaanikulttuuri nykyajan teknologiaan. Lomailijan kannalta Panama on turvallinen ja nykyaikainen maa, jossa kuitenkin voi vielä tutustua historian havinaan ja puhtaaseen villiin luontoon!

Liikkuminen Panamassa on helppoa, sen takaavat hyvät tiet ja toimivat vene- ja lentoyhteydet. Kiertomatkalla näkee käytännössä koko maan; Panama City – Panaman Kanava – Gamboan viidakko, Chagres joki, Colonin kaupunki, San Blasin Intiaanisaaret, Playa Blancan rannat ja Chiriquin vuoristo! Toisaalta yhdistelmämatkat, Panama City+viidakko, ranta, saaristo tai vuoristo tarjoavat myös oivallisen mahdollisuuden tutustua maan monipuolisuuteen. Ja onnistuneen matkan jälkeen joutuu varmaan itse kukin myötämään että Panama on enemmän kuin kanava, Panama on maailman napa!

 


www.panamaspecialisten.com
 

 

Etusivulle Tulosta sivu Ota yhteyttä Info På svenska Suomeksi In English